Vuosi on taas vaihtunut, mutta onko kalastajalla uudet kujeet vai mennäänkö vanhoilla?
Mitä jäi vanhasta vuodesta ”kahluutakin taskunpohjalle”. Minulla ainakin löytyi loppuun kalastettuja perukkeita tai paremminkin niitten pätkiä. Tyhjiä perukepakkauksia..Itselle on tullut tapana pistää taskuun tai vaikkapa pilkkirepun/pöntön pohjalle ne rispaantuneet siiman pätkät. En siis heitä niitä rannalle tai jäälle. Olisiko useammalle kalastajalle mahdoton lupaus, että ei jätä roskia luontoon, ei edes niitä tupakantumppeja sinne pilkkireiän ympärille.Meidänkin seuran ylläpitämällä vuokralammella, Suuri Kangaslampi on siis kyseessä löytyy tasaisin väliajoin kirjolohien sisältä tupakantumppeja. Myös niitä tyhjiä olut/siideritölkkejä saatiin keräillä kesän mittaan useampi muovipussillinen lammen rannoilta tai sitten veneestä. Lupaus ei liene vaikea toteuttaa, eli peiliin katsominen auttaa. Pidetään lammen ympäristö siistinä niin kaikkien kalastajien on mukavampi käydä siellä kalassa.
Monikin kalastaja odottelee uutta kalastuskautta innolla. Päivät pitenee kohta puoliin vauhdilla ja virtavesien virtaamat alkaa lisääntyä. Ensimmäisenä tulee sumariaika, eli sumukorennot kuoriutuvat. Mikäli kaikki sattuu kohdalleen, niin pinnassa huilaava sumarijäljitelmä katoaa taimenen suuhun. Itsellä ei ole enää kylmiin vesiin niin kovaa hinkua painella. Menihän siellä aikanaan noin 15 vuotta, joka kevät niin sanottuja sumarikaloja etsiessä. Noihin 15 vuoteen mahtuu ehkä 2-3 kertaa, kun kaikki napsahti kohdilleen. Eli oli sumukorentoja ja kaloja, ja kalat vieläpä nousivat perhoonkin. Paikkana oli silloin Vaikkojoen Kärenkoski ja Nokisenkosken alaosa. Sumarikalojen tavoittelijan tulee muistaa, että ei kahlaile sorakoilla. Niissä saattaa olla hyvällä tuurilla taimenen onnistunut kutu. Eli eipä tallata ja sotketa taimenperheen mahdollista lisääntymistä.
Vuoden 2019 reissut on vielä monella suunnittelu asteella. Minne siis suunnata auton keula tai kenties veneen, kanootin tai muun kulkuneuvon. Ajaako autolla vaikkapa 12-16 tuntia pelipaikoille vai kalastaako lähialueen vesistöjä. Molemmat vaihtoehdot on hyviä. Sanonta, että ruoho on vihreämpää aidan takana pitää kyllä paikkansa kalastuksen suhteen.Vaikkapa naapurimaamme Ruotsi esimerkkinä, vesistöjen tila ja kalakannat on useassa kohteessa huomattavasti paremmat kuin kotimaassamme, valitettavasti. Hakeeko kalastaja sitten millaisia elämyksiä reissultaan. Isoja kalamääriä ja komeita maisemia vai luonnossa liikkumista ja on tyytyväinen vähäisempiin tapahtumiin siiman päässä. Reissuthan onkin yleensä aina mieleenpainuvia. Oli sitten tapahtumia siiman päässä enemmän tai vähemmän.
Lopuksi vielä tästä C&R kalastuksesta, jota itse kannatan. Mutta ne ruokakalat pitää kyllä reissukohteen vedestä saada nostaa. Olen monta kertaa seurannut kalastajia, jotka koukuttaa kaloja heitto heiton jälkeen. Ja päästä aina saaliin takaisin veteen. Näissä tapauksissa on useasti kyseessä niin sanottu lastentarha kalojen suhteen. Eli kalat on melko pieniä ja niitä on paljon.Jos törmäät näihin paikkohin niin kannattaa muutaman vapautetun kalan jälkeen siirtyä nuotiotulille tai vaihtaa kalastuspaikkaa. Tai vaihtaa ainakin perhoa tai viehettä, jospa vaihto auttaisi saamaan niitä isompiakin siiman kiristäjiä. Ja onko niitä mittakalojakaan järkevää koukuttaa kymmeniä samoilta jalansijoilta. Itsekkin kyllä tuohon olen syyllistynyt, mutta muistan Vakkakosken niskalla erään aamun. Sää oli pintaperhosteluun kuin luotu. Tyyntä ja puolipilvistä, harjuksia oli pinnassa ruokailemassa koko ajan. Ensimmäiseen heittoon otti hyvänkokoinen harjus, vapautus väkäsettömästä koukusta kävi helposti. Ehkä oli jo kymmenes harjus Klinkhämerin pettämänä vapautus vuorossa, niin otin hatun pois päästä ja kiitos sekä kumarrus Vakkakosken niskalle ja sen harjuksille. Eli oli aika siirtyä eri kohtaan koskea tai kenties nuotion tekoon ja sittemmin kahvin keittoon. Makkaranpaistohan on tuolla alueella knapsujen hommaa…